Bitcoin louhinta
ArtikkelitBitcoinMielipide

Bitcoin louhinta on ekoteko

Bitcoinin louhintaan on sisäänrakennettu kannustimia, jotka saattavat lähitulevaisuudessa mullistaa koko energiateollisuuden.

Bitcoin louhinta lyhyesti

Bitcoinin louhinta on prosessi, jossa Bitcoin-verkossa olevat louhijat yrittävät arvata 64-numeroisen heksadesimaaliluvun, jota kutsutaan tiivisteeksi (hash). Numero on pienempi tai yhtä suuri kuin SHA256:n (Bitcoinin työn tunniste -algoritmin), tavoitetiiviste.

Louhijoiden järjestelmät käyttävät huomattavaa raakaa voimaa useiden päällekkäin pinottujen prosessoriyksiköiden muodossa ja pyrkivät arvaamaan seuraavan maagisen luvun.

Louhija, joka arvaa tiivistelukua pienemmän tai yhtä suuren luvun ensimmäisenä, palkitaan bitcoineilla.

Numeroiksi puettuna arvauksia on joka sekunti niin astronominen määrä, että sitä on hankala edes käsittää. Elokuussa 2022 sattumanvaraisena päivänä Bitcoin-verkon hashrate, eli arvausten määrä oli 220 miljoonaa terahashia per sekunti. Tämä on 220 miljoonaa triljoonaa, 220 kvintiljoonaa tai 220 000 000 000 000 000 000, joka sekunti.

Bitcoin louhinta on toisin sanoen äärimmäisen kilpailullista. Louhintaprosessi samalla vahvistaa kaikki verkossa tapahtuneet siihenastiset transaktiot, ja tekee siten lohkoketjusta eli pääkirjasta luotettavan.

Vihreä louhinta, jossa kaikki voittavat

Globaali hukkaenergia on insinöörejä pitkään askarruttanut pulma ja maailmanlaajuisesti iso ongelma. Öljy- ja kaasuyhtiöt soihduttavat lisäksi hukkakaasuja, joista aiheutuu noin 400 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt vuosittain. Entä jos ylimääräisen kaasun voisi muuttaa rahan arvoiseksi hyödykkeeksi, samalla päästöjä vähentäen? 

Crusoe Energy on hyvä esimerkki yhtiöstä, joka väittää pystyvänsä siihen. He ovat pioneereja hukkaenergian hyödyntämisessä. Kyseessä on yksityisomistuksessa oleva yhdysvaltalainen yritys, joka on ollut bitcoinin louhinnan edelläkävijä käyttämällä hukkaan heitettyä maakaasua energialähteenään. Heidän toimintansa on laajentunut jo Lähi-idän alueelle Abu Dhabin valtionvarallisuuden rahaston Mubadalan ja Omanin investointiviranomaisen (OIA) investoinneilla.

Crusoe on ilmoittanut aiemmin tänä vuonna, että OIA ja Mubadala olivat kumpikin mukana huhtikuussa 2022 päättyneessä 350 miljoonan dollarin rahoituskierroksessa. Sijoituksen uskotaan antavan voimaa Crusoen pyrkimyksille laajentua kansainvälisesti, sen pyrkiessä sovittamaan yhteen tietojenkäsittelyn ja ilmaston tulevaisuuden.

Osana laajentumistaan denveriläinen louhija avasi aluksi toimiston Omanin pääkaupunkiin Muscatiin ja pian sen jälkeen Abu Dhabiin. Crusoen patentoitujen Digital Flare Mitigation -teknologian laajentaminen vakiinnuttaa yrityksen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen ensimmäiseksi soihtukaasun bitcoin-louhijaksi.

He siis kirjaimellisesti muuttavat hukkaan menevää, ympäristölle haitallista kaasua digitaaliseksi energiaksi, bitcoiniksi.

(Kuva: Spencer Platt)

Crusoella on tällä hetkellä useita liikkuvia toimipisteitä eri puolilla Yhdysvaltoja, ja asiakasluetteloon kuuluvat energiantuottajat Devon Energy (DVN), Kraken Oil & Gas, kanadalainen Enerplus (ERF) ja mahdollisesti myös Exxon Mobile (XOM), jonka kanssa Crusoen on huhuttu työskentelevän bitcoin louhintaan liittyvän pilottihankkeen parissa. 

Lämmitys bitcoin louhinnalla

Yksi suurimmista huolenaiheista, joita viranomaiset esittävät Bitcoinin valtavirran käyttöönoton yhteydessä, on sen energiavaatimukset. Vaikka itse louhintalaitteiden valmistukseen liittyvät innovaatiot ovat auttaneet vähentämään Bitcoin-louhinnan kustannuksia, norjalaisen Arcanen laatima raportti paljastaa jotain, mikä voi kuulostaa uskomattomalta.

Louhintamarkkinoilla on potentiaali muuttaa koko energiateollisuus.

Bitcoinin louhintatoiminnan joustavuus voi olla elintärkeää energiateollisuuden esteenä olevien todellisten ongelmien ratkaisemisessa, kertoo samainen Arcanen tekemä tutkimus. Ne voivat tasapainottaa sähköverkkoja, sillä louhintaoperaatiot ovat äärimmäisen joustavia, eivätkä ne katso kelloa.

Arcane korostaa, että hyödyntämällä bitcoin louhintalaitteiden siirrettävyyttä, louhijat voivat perustaa toimintonsa esimerkiksi öljylähteiden viereen. Arcanen raportin mukaan 1 000 dollarin investointia kohden bitcoin louhinta voi vähentää 6,32 tonnia hiilidioksipäästöjä vuodessa, kun taas tuulivoima 1,3 tonnia ja aurinkoenergia 0,98 tonnia. Bitcoinin louhinta voi lisäksi auttaa energiateollisuutta hyödyntämällä sen sivutuotetta, lämpöä, kotien tai kiinteistöjen lämmityksessä. Bitcoin louhinnasta saatavan lämmön uudelleenkäyttö tarjoaa useita etuja, kuten alhaisempia lämmityskustannuksia. 

Chart, bar chart

Description automatically generated

Proof of Work on ominaisuus, ei vika

Energiakriitikoiden näkökulma bitcoin louhintaa ja sen konsensusalgoritmia kohtaan on aina ollu suppea. Heillä on myös taipumus jättää huomiotta nykyisen maailmanlaajuisen pankkijärjestelmän energiankulutus. Fiat-pankkijärjestelmä ei käytä energiaa ainoastaan pankkitapahtumien käsittelyyn, vaan myös toimistorakennusten, pankkiautomaattien, paikallisten haarakonttoreiden sekä muiden tilojen ylläpitoon, ja luonnollisesti myös rahojen kuljetukseen. 

Kaikki elämässämme päivittäisten aterioiden valmistamisesta rahan painamiseen, liittyy erottamattomasti sähkön hintaan. Loppujen lopuksi kyse on subjektiivisesta arviosta siitä, mikä energia ja kuinka paljon energiaa on arvokasta, koska energian käyttö itsessään on subjektiivista. Jouluvalot, mainostaulut, silitysraudat ja keilahallit käyttävät energiaa, joten oikeasti hyödyllisen energiankäytön määritteleminen on aina subjektiivista sekä varsin haastavaa. 

Fakta on kuitenkin, että Bitcoin-verkko käyttää vuosittain vähemmän energiaa kuin esimerkiksi jouluvalot tai hiustenkuivaajat. Meksikolaisen Red Girasolin toimitusjohtaja kertoo hyvin energiankäyttöä ympäröivän keskustelun näkökulmista haastattelussaan Espanjan suurimmalle, El Pais -lehdelle. Red Girasol oli lähellä lopettaa liiketoimintansa, kunnes yhtiön toimitusjohtaja päätti aloittaa bitcoin-louhinnan aurinkopaneelien avulla. Hän näki aurinkopaneeleissa muutakin, kuin kuluttajahyödykkeen: niiden potentiaalin luoda digitaalista energiaa.

Kriitikot väittävät mielellään, että Bitcoinin työn tunniste -konsensus on melko tarpeeton. Michael Saylor sen sijaan perustelee, että koska energiaa on helposti saatavilla ja sen arvo on markkinoilla korkea, louhijoiden kyky käyttää sitä tehokkaasti osoittaa, ettei energiaa tuhlata tässä prosessissa. 

Bitcoinin energiankulutuksen määrä mitattuna terawattitunteina. Lähde Cambridge University.

Satoshi Nakamoto suunnitteli Bitcoinin konsensusalgoritmin, työntunnisteen tarkoituksella kalliiksi, koska hän piti energiaa maailmankaikkeuden ilmiselvimpänä superhyödykkeenä. Työntunniste on nimenomaan todiste siitä, että energiaa kului louhinnan, validoinnin ja verkon turvaamiseksi ja Bitcoin on siksi arvokasta.

Kapitalistisessa järjestelmässä se on ylivoimaisesti suoraviivaisin ja oikeudenmukaisin tapa todentaa jotakin digitaalisten hyödykkeiden maailmassa. Tämän vuoksi Bitcoinista puhutaankin digitaalisena kultana.

Mikäli Bitcoin-verkko kasvaa lopulta triljoonien tai kymmenien triljoonien dollarien arvoiseksi, sen turvaaminen entistä suuremman energiamäärän voimin on välttämätöntä sekä perusteltua.

Bitcoin-louhinnan hiilijalanjälki

Bitcoin-harrastajien mukaan useimmat kriitikot ovat huonosti perillä kryptovaluutan hiilijalanjäljestä ja bitcoinin louhinnan ympäristövaikutuksista. Kesällä 2022 julkaistun BMC:n (Bitcoin Mining Council) raportin mukaan jopa 59,5% bitcoinista louhitaan uusiutuvalla energialla. Kasvu on 6% vuoteen 2021 verrattuna ja tekee siitä yhden maailman kestävimmistä teollisuudenaloista. Vuoteen 2021 verrattuna bitcoin-louhinnan energiatehokkuus kasvoi huimaavat 46%. Louhijat arvasivat siis lohkopalkkioon oikeuttavaa maagista numeroa enemmän vähemmällä. 

Cambridgen tutkijat ovat lisäksi todenneet, että: ”Bitcoinin ympäristöjalanjälki on tällä hetkellä parhaimmillaankin marginaalinen.” Voidaan jopa väittää, että Bitcoinin louhintaan liittyvät taloudelliset kannustimet edistävät kestävän sekä uusiutuvan energian innovaatiota. Louhijat pyrkivätkin jatkuvasti lisäämään voittojaan alentamalla sähkökustannuksiaan sekä innovaatioiden kautta. Uusiutuvasta energiasta on nopeasti tulossa maailman kustannustehokkain vaihtoehto.

Loppuun on hyvä lainata aiemmin mainitun Red Girasolin toimitusjohtajaa, kun häneltä kysyttiin bitcoin-louhinnan energiankäytöstä: 

”On vaikea sanoa, mikä energiankäyttö on hyvää ja mikä huonoa. Kyllä, kryptolouhinta kuluttaa paljon energiaa, mutta globaalisti suhteutettuna se ei edes mahdu koko yhtälöön. Kuten tutkimuksista on käynyt ilmi, hiustenkuivaajat ja jouluvalot kuluttavat itse asiassa enemmän energiaa kuin kryptolouhinta. Ja kumpi luo enemmän arvoa – ihmiskunnan ensimmäinen hajautettu valuutta vai jouluvalot? 

Minusta energia on yhtä tärkeää kuin sananvapaus, ja mielestäni meidän kaikkien pitäisi voida vapaasti päättää, mihin käytämme energiaamme. On aina tärkeää, että meillä on perspektiiviä, ja että otamme ympäristövaikutukset huomioon, ja aina kun teemme jotakin, teemme sen suhteessa viitekehykseen. Aurinkopaneelihanke on hyväksi ympäristölle, koska se tarkoittaa sitä, että kulutamme vähemmän sähköä verkosta, mikä on juuri se mitä bitcoin tekee. Tarkoitan, että tietysti se kuluttaa energiaa, mutta se kuluttaa energiaa, koska se tuottaa arvoa ja syrjäyttää muita asioita, jotka kuluttavat vielä enemmän energiaa.”

Luitko jo nämä?

Mikä on Bitcoin?

Justus Riekkinen

Bitcoin instituutiot

Justus Riekkinen

Kryptovaluuttojen historia

Teemu Pesonen